Ekaks pahoittelen tätä pitkää hiljaisuutta viime kirjoituksen jälkeen. On ollut aikas härdelliä pyörittää tätä kahden alle kouluikäisen lapsukaisen äidin arkea yksin, mutta hyvin olen selvinnyt ja yllättävän energisenä painetaan kukon kiekaisusta asti...Tosin kyllä menen nukkumaankin samoihin aikoihin lasten kanssa eli kasilta. Ei oo vanhaks tulemista :D No, mutta nyt olen todellakin ansaitulla vapaa viikonlopulla ja olen ahkeroinut kodin puunaamisen parissa, sekä saanut päätökseen erään mielessä majailleen projektin. Olen ollut erittäin tehokas ja itsestäni siitä syystä erittäin ylpeä, sillä toinen vaihtoehto vapaa viikonlopulle olisi ollut sohvalla löhöily.

En tiedä mistä johtuu, onko kevättä rinnassa vai mitä, mutta tunnen mieletöntä onnea ja voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen juuri nyt, juuri tässä elämässä jota elän ja juuri tänä ihmisenä joka olen :) Tunnen itseni vahvaksi ja olen erittäin iloinen, että löysin sisäistä voimaa lähteä kohti uutta alkua ja elämänmuutosta. 

Elämänmuutoksen myötä on joutunut, ja saanut, järjestää tätä kotiamme uuteen ilmeeseen. Kaappeja on tyhjennetty turhista tavaroista ja kohta lähteekin muutama säkki lasten vaatteita ja leluja kohti paikallista lasten kirppistä. Erityisen ylpeä olen 7-vuotiaasta tyttärestäni, joka itse valikoi käyttämättömiä lelujaan myyntiin! Myyntiin lähtevien lelujen määrä yllätti minut erittäin positiivisesti ja neito tietenkin saa mahdollisen tuoton lyhentämättömänä suoraan säästölippaaseensa :) 

Mulla ei ole nyt mitään kivaa kuvaa laittaa tähän tekstiin, mutta sunnuntai päivän kulttuuri-iloksi kannattaa käydä tsekkaamassa tää pieni facebook-taidenäytely: 

https://www.facebook.com/pages/Art-Katariina-Suvanto/304132006382055

( Katariina Suvanto, Ensilumikin satoi maahan enkä minä huomannut mitään, kun elin vain niin vaalenapunaisessa maailmassani, Akryyli 2013 )